Eloa ja liikettä maailman toiselle laidalle | Tiny Hunter
Kaukaa löytynyt yhteistyö loi hedelmällisen asetelman
Tiny Hunter on arvostettu ja palkittu strateginen bränditoimisto Sydneyssä, Australiassa. Toimisto aloitti vuonna 2023 strategiansa mukaisen muutosmatkan toimialakeskeisestä brändäyksestä kohti useampia toimialoja. Tällainen valtava muutos edellytti uudelleen määriteltyä brändiä, joka todella heijasti tiimin kykyjä, intohimoa ja olemusta. Brändistä haluttiin rakentaa entistä vakuuttavampi ja elävämpi, joten Tiny Hunter uudisti visuaalisen identiteettinsä huolellisen brändistrategian jatkoksi.
Koska yritys tuottaa aktiivisesti sisältöjä sosiaalisiin medioihin, oli selvää, että myös toimiston oman ilmeen olisi jatkossa oltava elävä ja kiinnostava. Tiny Hunter tarvitsi kumppanin herättämään uudistunut identiteetti eloon, luomaan sille tunnistettavan liikekielen ja kirjoittamaan ohjeistuksen, jonka avulla yritys pystyy jatkossa tuottamaan itse laadukasta liikkuvaa grafiikkaa.
Herkullinen yhteistyöasetelma ei voisi olla kauempaa löydetty: kaksi luovaa toimistoa maapallon äärilaidoilta yhdistivät osaamisensa ensimmäistä kertaa. Mutta kun molemmilla osapuolilla on laaturima korkealla ja yhtenäinen tapa lähestyä brändin rakentamista, oli lähtökohdat maailmanluokan työlle pedattu.
Muodonmuutoksen työstöä
Tiny Hunter kantaa nimessään tarinaa ja filosofiaa. Nimi juontaa juurensa australialaiseen sudenkorentolajiin, jonka kasvu on aina muodonmuutos, aivan kuten monen brändinkin kasvutarina. Loimme visuaalisia elementtejä, jotka ovat linjassa tarinan kanssa. Jokainen liike-elementti on tarkoituksenmukainen ja resonoi brändin uuden identiteetin kanssa. Elävät värit, sulavat animaatiot ja saumattomat siirtymät luovat osaltaan yhtenäisen ja vaikuttavan liikeidentiteetin. Tavoitteemme oli varmistaa, että jokainen liike kertoo muutoksesta, joka tiivistyy kolmeen avainsanaan: kasvu, rytmi ja muutos.
Kasvu: Tiny Hunter rakentaa asiakkailleen kasvua ja on myös itse kasvupyrähdyksen edessä. Liikekielen kasvavat ja ylöspäin nousevat elementit symboloivat tätä kasvua.
Rytmi: Rytmi, harmonia ja matemaattisen tarkka liike on miellyttävää ja herättää luottamusta. Tiny Hunterin työtapa on selkeä ja etenee varmoin askelin. Liikekielessä on kiinnitetty erityistä huomiota liikkeiden kiihtyvyyteen ja sulavaan pysähtymiseen, jotka ovat kaikki määritetty matemaattisesti.
Muutos: Viestillisesti muutos on kenties tärkein asia. Siksi liikekieli sisältää paljon kääntyviä ja kokoavia sarjoja. Toisinaan lukumääräisesti useat elementit kiteytyvät yhdeksi selkeäksi sanaksi tai muodoksi.
Lopputulos
Tuloksena oli häikäisevä liikeidentiteetti, joka todella vangitsi Tiny Hunterin brändimuutoksen matkan. Visuaaliset elementit toivat brändin uuden markkina-aseman eloon, kommunikoiden tehokkaasti yrityksen kehitystä sekä keskittymistä brändäyksen voimaan eri toimialoilla.
Liike ei ainoastaan lisännyt Tiny Hunterin visuaalista vetovoimaa, vaan myös vahvisti sen ydinsanomaa muutoksesta. Kasvun, rytmin ja muutoksen teemat resonoivat syvällisesti yleisön kanssa, luoden unohtumattoman ja vaikuttavan brändikokemuksen.
Tiny Hunter sai itselleen liikekielen identiteetin ja ammattimaisen ohjeiston, jonka avulla yrityksessä voidaan jatkossa tuottaa liikkuvaa grafiikkaa moniin eri käyttökohteisiin ja medioihin. Sitä hyödynnetään yhtiön verkkosivuilla, presentaatioissa, YouTubessa, sosiaalisessa mediassa ja heidän omassa mainonnassaan.
Brändin huomioarvo, tunnistettavuus sekä laatumielikuva ovat nousseet merkittävästi ja yhtiö pystyy nyt tavoittamaan tehokkaammin uusia yleisöjä, joita se tarvitsee kasvuunsa.