Uinuvat asiakkaat -kampanja | Kuopion Hammaskulma
Hampaasi on luotu loistamaan
Kuopion Hammaskulman Uinuvat-digikampanjan tavoitteena oli saada uinuvat asiakkaat varaamaan aika hammastarkastukseen. Tällä tarkoitetaan sellaisia henkilöitä, jotka eivät käy säännöllisesti hammaslääkärillä.
Kampanjassa uinuvat jaoteltiin kolmeen kohderyhmään sen perusteella, minkä vuoksi he eivät ole käyneet hammastarkastuksessa. Ensimmäinen ryhmä koostuu niistä, jotka pelkäävät esimerkiksi kipua tai hammaslääkärin paheksuntaa.Toiseksi kohderyhmäksi tunnistettiin tarjoushaukat. Kaikki eivät halua käyttää paljoa rahaa hampaidensa hyvinvointiin tai eivät koe tarvitsevansa hammaslääkäripalveluita, koska konkreettisia vaivoja tai kipuja ei ole. Kolmannen ryhmän jäsenet sen sijaan ovat niitä huolettomia luonnonlapsia, jotka eivät stressaa hammastarkastukseen menemisestä ja tarvitsevat ajan varatakseen pientä patistelua.
Herätys. Hampaillasi on asiaa
Kampanjan aikana Kuopion Hammaskulman sivustolle saatiin display-mainonnan avulla yhteensä lähes 10 000 klikkausta ja mainoksia näytettiin noin 1 640 000 kertaa. Lisäksi digikampanja toteutettiin myös sosiaalisen median eri kanavissa. Kuukauden mittaisen kampanjan seurauksena Kuopion Hammaskulma sai yhteensä 73 täysin uutta asiakasta. Kampanja oli siis onnistunut ja herätteli toivotulla tavalla uinuvia asiakkaita, minkä lisäksi se laajalla näkyvyydellään toi Hammaskulman brändin jälleen lähemmäksi potentiaalisia asiakkaita.
”Ahooyn kanssa työskentely oli inspiroivaa ja tuottavaa, kuten aikaisemminkin.”
– Kati Karhunen, Kuopion Hammaskulman toimitusjohtaja
Sosiaalinen media: Teemu Pelkonen (Huhu – Digital Studio)