Siirry sisältöön

Kajaanin romu

Jätteen ja romun tukkukauppa
Mitä teimme: Brändi-identiteetti / Verkkosivut

Romusta puhtainta metallia

Metalliteollisuus on kierrättänyt raaka-ainetta jo kauan ennen kuin kiertotalousajattelu on syntynyt. Silti ala hakee yhä arvostusta, niin suuren yleisön kuin päättäjien keskuudessa. Romuun ja jätteeseen liittyvät assosiaatiot ovat tyypillisesti negatiivisia, eikä toimialaan ole totuttu yhdistämään huolenpitoa ympäristövastuusta, hiilijalanjäljestä tai kiertotaloudesta.

Siksi Kajaanin Romun kaksi vuotta sitten toteutetussa brändiuudistuksessa haettiin koko toimialan mielikuvien muutosta. Tavoitteena oli siirtää mielikuvat vanhoillisesta romupihatoiminnasta modernien tuotanto- ja käsittelylaitosten sarjaan.

Muutos vaatii aktiivista, valaisevaa ja myönteistä viestintää. Uudessa brändissä myönteisyys ja vahva usko parempaan on sisäänkirjoitettu yrityksen DNA:han. Napakan myönteiset kärkiviestit avaavat Kajaanin Romun olemassaolon syitä, jotta metalliteollisuudesta tulisi energiatehokkaampaa ja kulutusyhteiskunnassa käyttämättömäksi jäänyt raaka-aine saataisiin jatkojalostettua ja uudelleenkäytettyä.

Uudistimme myös Kajaanin Romun visuaalisen ilmeen. Suunnittelussa pyörittelimme ajatusta romuun liittyvistä kontrasteista. Romu nähdään usein arvottomana roskana, vaikka erityisesti metalliromu edustaa todellisuudessa arvokasta raaka-ainetta. Tätä ajatusta on syötetty ilmeen kuvamaailmaan, jossa ruma ja raju esitellään kauniisti ja elegantisti asetelmallisissa valokuvissa.

Muilta osin ilme nojaa pohjoismaiseen yksinkertaisuuteen ja voimakkaisiin väripintoihin. Yrityksen aiempaa KR-monogrammilogoa päivitettiin ja nyt se kuvastaa edeltäjänsä lailla sujuvaa prosessia sekä ryhdikästä tekemistä.

Valokuvat: Petra Kuha

Kajaanin Romu

“Yhteistyö Ahooyn kanssa on auttanut minua katsomaan meidän liiketoimintaa ja tekemistä uusista näkökulmista. Ymmärrän paremmin yhtiön yhteiskunnallista roolia. Olemme saavuttaneet yhdessä asetetut tavoitteet ja kehitetty koko toimialan imagoa. Olemme parantaneet yhteisön tietoisuutta luonnonvarojen turhan käytön minimoimisen merkityksestä sekä metallinkierrätyksen roolista ilmastopäästöjen vähentäjänä.”

Niko Nyyssönen
operatiivinen johtaja, Kajaanin Romu

Brändiuudistus heräsi näyttävästi eloon uudella verkkosivustolla, joka paransi Kajaanin Romun näkyvyyttä ja toimii paitsi yrityksen kotipesänä myös brändimielikuvan vahvistajana. Laadukas verkkosivusto onkin mainio investointi liiketoiminnan kasvuun. Jos sinusta tuntuu, että verkkosivuston uudistaminen auttaisi brändiäsi loistamaan, kannattaa lukea lisää täältä.

kajaaninromu.fi

Kajaanin Romu